Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous pidettiin Kivitipussa Lappajärvellä

15.11.2025

Pohjanmaan Kokoomukselle valittiin uusi piirihallitus.

Pohjanmaan Kokoomuksen piirikokous pidettiin lauantaina 15.11. Lappajärvellä Kivitipussa. Kokoukseen poliittisen tilannekatsauksen toi europarlamentaarikko Mika Aaltola, jonka puheenvuoro piti sisällään laajan katsauksen ulko- ja turvallisuuspolitikasta. Venäjän tilanteesta Aaltola muistutti seuraavasti, että Venäjä on edelleen laajentumishaluinen ja Venäjälle ei voi antaa yhtään tilaa. Aaltola katsoi myös, että Pohjoismaisella yhteistyöllä on iso merkitys.

-Täytyy katsoa mitä esimerkiksi Ruotsissa tehdään. Siellä panostetaan raideyhteyksiin ja tehdään isoja hankkeita. Kiinteä yhteys Kaakkois-Suomesta Atlantin rannikolle, johon osana Vaasa – Uumaja yhteys kuuluu, tulee edesauttaa koko Suomen, kiteytti Aaltola.

Kokouksessa puheenvuorot pitivät myös varapuhemies, kansanedustaja Paula Risikko ja kansanedustaja Janne Jukkola. Puheenvuorot pitivät sisällään ulko- ja turvallisuuspolitiikan lisäksi huoltovarmuutta, maataloutta, valtion ja kuntien taloutta, sotea ja hallituksen saavutuksia.

Piirikokous päätti yksimielisesti, että puheenjohtajana jatkaa Jesse Luhtala Seinäjoelta sekä varapuheenjohtajiksi valittiin Ali Abdalla Kuortaneelta ja Sari Saarikoski Vaasasta. Piirin taloudenhoitajaksi valittiin Lasse Rajala Lapualta.

Piirihallitukseen tulivat valituiksi Kyllikki Anttila Seinäjoelta, Juha Dahlbo Vaasasta, Jukka Pekka Finnilä Alajärveltä, Juha Kallio Laihialta, Timo Laitila Kauhajoelta, Julia Lehtinen Kurikasta, Helinä Marjamaa Kokkolasta ja Lea Puotinen Kauhavalta. Piirihallituksen varajäseniksi valittiin Kati Haapaniemi Lapualta ja Jarmo Latvala Kurikasta.

Piirin puheenjohtaja Jesse Luhtala kiitti piirikokousta luottamuksesta ja katsoo pitkälle tulevaan. Piiri valmistautuu vahvasti tuleviin eduskuntavaaleihin sekä panostaa tulevana vuonna merkittävästi järjestötyöhön ja jäsenhankintaan.

-Olemme tehneet Pohjanmaalla vahvaa työtä ja onnistuneet nostamaan kannatusta vaaleista toiseen. Seuraavissa eduskuntavaaleissa tavoite on selvä, haluamme kolmannen kansanedustajan alueeltamme, joka viimeksi jäi vain kannatuksen prosentin kymmenysten päähän. Työ jatkuu määrätietoisesti kehittäen toimintaamme ja luottamus siihen, että suunta on oikea, on vahva, linjaa Luhtala.

Piirikokous otti kantaa myös maataloustukien maksuaikatauluihin. Pohjanmaan Kokoomus edellyttää, että tukien maksupäivät ilmoitetaan vuosittain viimeistään tukihaun päättyessä ja että niistä pidetään kiinni. Samalla edellytämme, että 50 % kuluvan vuoden maksuista tulee olla maksettuna lokakuun loppuun mennessä.